Asianajotoimisto Leena Partanen Oy

Ohjeita ja neuvoja

asianajajan näkökulmasta

Asianajotoimisto Leena Partanen Oy | Helsinki, Vantaa, Espoo

Tältä sivulta löydät erilaisia ohjeita ja neuvoja tilanteisiin, joita näen työssäni päivittäin. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.

Asianajotoimiston puoleen käännytään usein silloin, kun jokin tilanne on epäselvä. Eri osapuolilla saattaa esimerkiksi olla samasta tilanteesta eri tulkinta. 


Olen kerännyt tälle sivulle ajatuksia, joista toivon olevan apua. Tekstit käsittelevät esimerkiksi kiinteistöasioita sekä sopimuksia. Niistä hyötyvät esimerkiksi kiinteistöjen omistajat, ostajat kuin vuokralaisetkin. Käsittelen myös lakiin liittyviä yleisiä kysymyksiä, joita kuulen esitettävän usein. 

Ota yhteyttä

Ohjeita ja neuvoja

Tekijä leena.partanen 30 Mar, 2021
Varoitus annetaan, kun työntekijä ei tee työtään siten kuin työnantaja voi kohtuudella edellyttää. Syynä varoitukselle voi olla alisuoriutuminen, jatkuva myöhästely, työnantajien ohjeiden noudattamatta jättäminen tai muu syy. Varoitus on painava huomautus työntekijälle, ettei työnantaja hyväksy työntekijän menettelyä ja pitää rikkomusta vakavana. Samalla varoitus toimii nimensä mukaisesti varoituksena siitä, miten työnantaja tulee reagoimaan, jos varoituksessa tarkoitettu menettely jatkuu tai toistuu. Jos työnantaja haluaa antaa työntekijälleen varoituksen, varoitus tulee antaa kohtuullisessa ajassa siitä, kun varoituksen peruste on tullut työnantajan tietoon. Kohtuullisen ajan arvioiminen on tapauskohtaista. Toisaalta varoituksen antamisella on tarkoitus antaa työntekijälle mahdollisuus muuttaa menettelyään ja näyttää, että työntekijä on työsopimuksen jatkumisen arvoinen. Tämän vuoksi varoitus on annettava siten, että työntekijä, joka saa varoituksen, ymmärtää varoituksen kohdistuvan juuri häneen ja että työntekijä tulee irtisanotuksi, mikäli tämä ei muuta menettelyään. Varoituksen on oltava yksilöity ja selkeä, mutta muutoin varoitus on vapaamuotoinen. Myös suullisesti annettu varoitus on pätevä. Työntekijän tuleekin muuttaa menettelyään lähtökohtaisesti välittömästi. Laissa ei ole määritelty, kuinka monta varoitusta työnantajan tulee antaa työntekijälle ennen irtisanomista. Laissa ei ole määritelty sitäkään, kuinka kauan työnantajalta voidaan kohtuudella edellyttää antavan aikaa työntekijälle menettelyn korjaamiseksi. Oikeuskäytäntöä kohtuullisesta ajasta löytyy kuitenkin runsaasti. Kohtuullinen aika riippuu todella paljon työtehtävien laadusta, mikä ilmenee seuraavista esimerkeistä: F on ilmoittanut L:lle tämän kieltäydyttyä työmääräyksestä toisen kerran, että jos hän ei ota työmääräystä vastaan, hänen työnsä yhtiössä päättyy välittömästi. F on näin varoittanut L:ää työmääräyksen noudattamatta jättämisen seurauksista. L:llä on ollut mahdollisuus korjata menettelynsä, mutta hän ei ole jäljellä olleen työaikansa kuluessa ryhtynyt toimiin työmääräyksen tarkoittaman korjaustyön suorittamiseksi. Sen vuoksi ja vaikka on jäänyt näyttämättä, että L muutoin olisi laiminlyönyt työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan, on työstä kieltäytymistä yksinään pidettävä asiallisena ja painavana irtisanomisperusteena. (Helsingin HO 14.11.2008 S 08/179) Hovioikeus katsoo todistelun osoittavan, että työnantajalla oli ollut aihetta huomauttaa U:ta tämän työsuorituksessa olleista puutteista. Varoituksen jälkeen U:lle ei ollut kuitenkaan annettu todellista mahdollisuutta korjata menettelyään. U irtisanottiin vain noin kahden kuukauden kuluttua varoituksen antamisesta, mitä voidaan pitää riittämättömänä aikana. (Helsingin HO 1.3.2011 S 10/1219) Työntekijälle tulee kuitenkin antaa todellinen mahdollisuus korjata menettelynsä. Jos työntekijä on varoituksen ja irtisanomisen välillä esimerkiksi sairauslomalla, riittävän mahdollisuuden edellytys ei välttämättä täyty. Työntekijää oli varoitettu 7.5.2012, jonka jälkeen työntekijä oli ollut töissä vain noin viisi viikkoa ennen irtisanomista. Irtisanomisen perusteina olivat mm. oma-aloitteisuuden puute ja aikaansaamattomuus hänen vastuullaan olleiden työsuojeluasioiden hoidossa. Työntekijä oli varoituksen saamisen jälkeen ollut sairaslomalla 17.6.-8.7.2012. Kun hän palasi töihin 9.7.2012, hänet kutsuttiin irtisanomistilaisuuteen. (TT:2014-104) Jos työntekijä sittemmin irtisanotaan ja irtisanomisen yhteydessä vedotaan annettuun varoitukseen, varoituksen tulee olla asiallisessa ja ajallisessa yhteydessä irtisanomiseen. Työnantaja ei voi vedota monta vuotta ennen irtisanomista annettuun varoitukseen myöhästelystä, jos työntekijä sittemmin irtisanotaan työn huolimattomuuteen vedoten. K:lle on annettu kolme vuotta aikaisemmin varoitus, joka on liittynyt työpaikan sääntöjen noudattamatta jättämiseen. Lisäksi K:lle on annettu kaksi vuotta ennen nyt kysymyksessä olevaa tapausta varoitus epäasiallisesta käyttäytymisestä. Kumpikaan varoitus ei ole liittynyt sen kaltaiseen epärehellisyyteen viittaavaan menettelyyn, josta nyt on kysymys. Korkein oikeus katsoo, että varoituksilla ei ole merkitystä K:N työsopimuksen päättämisperustetta arvioitaessa. (KKO 2016:62) Työnantaja irtisanoi työntekijän työsopimuksen sen jälkeen, kun työntekijä oli ollut luvatta poissa työstä yhden päivän. Työntekijälle oli alle vuosi sitten ennen irtisanomista annettu kaksi varoitusta, jotka sisälsivät irtisanomisuhan työstä myöhästymisen johdosta. Varoituksilla katsottiin olevan ajallinen yhteys irtisanomisperusteeseen. Varoitukset ja työsopimuksen irtisanominen johtuivat samasta perusteesta eli työaikojen laiminlyönnistä, joten varoituksilla katsottiin olevan myös asiallinen yhteys irtisanomisperusteeseen. Kun varoitukset oli annettu irtisanomisuhalla, ne otettiin huomioon irtisanomiskynnyksen ylittymistä arvioitaessa. Työnantajalla katsottiin olevan asiallinen ja painava syy irtisanoa työntekijän työsopimus luvattoman työstä poissaolon perusteella. (TT:2018:28) Varoittaminen ei kuitenkaan aina ole irtisanomisen ehdoton edellytys. Työnantajalla on oikeus irtisanoa työsopimus ilman varoitusta, jos työnantajalta ei voida kohtuudella edellyttää sopimussuhteen jatkamista. Panostaja oli esiintynyt työpaikalla useasti alkoholia nauttineena sekä nauttinut alkoholia työajalla. Lisäksi hän oli laiminlyönyt työaikojen noudattamisen. Työnantajalta ei voitu kohtuudella edellyttää työsuhteen jatkamista. (TT:2009-126) Lähteet: Finlex.fi Anttila - Bruun - Engblom - Hellstén - Hietala - Jarmas - Kivimäki - Lehto - Mäkelä - Penttilä - Sunnari, Työsuhdeasioiden käsikirja II, Edita, 7.uudistettu painos, 2021 Koskinen - Nieminen - Valkonen, Työsuhteen päättäminen. Alma Talent Oy, 2019
Tekijä leena.partanen 01 Mar, 2021
Ystävykset ovat tekemässä vuokrasuhdetta uudesta kimppakämpästä ja vuokranantajan tekemässä vuokrasopimuksessa on maininta vuokrasopimuksen yhteisvastuullisuudesta. Mitä kyseinen maininta tarkoittaa vuokralaisten kannalta ja miten yhteisvastuullisen vuokrasopimuksen voi irtisanoa? Mitä tarkoittaa yhteisvastuullinen vuokrasuhde? Yhteisvastuullisessa vuokrasuhteessa vuokralaiset ovat nimensä mukaisesti yhdessä vastuussa vuokranmaksusta ja muista vuokrasuhteeseen kuuluvista velvoitteista. Tällainen vuokrasuhde syntyy silloin, kun vuokra-asuntoon muuttaa useampi kuin yksi vuokralainen ja vuokralaiset solmivat vuokranantajan kanssa yhden yhteisen sopimuksen. Fyysisiä sopimuksia voi olla useampi kappale, esimerkiksi yksi jokaiselle vuokralaiselle, mutta sisällöltään sopimukset ovat samanlaisia. Vuokrasopimuksessa yhteisvastuullisuudesta voi olla esimerkiksi maininta ”vuokralaiset vastaavat vuokrasta yhteisvastuullisesti”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että jos joku vuokralaisista laiminlyö vuokranmaksuvelvoitteensa, muiden vuokralaisten täytyy vastata laiminlyöneen osuudesta ja maksaa vuokranantajalle puuttuva osuus vuokrasta. Vuokranantajalla on oikeus periä puuttuva osuus keneltä tahansa vuokralaiselta, vaikka muut vuokralaiset olisivatkin maksaneet ”omat osuutensa” vuokrasta. Myös vuokravakuus maksetaan yhteisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että vuokranantaja voi käyttää vuokravakuutta kenen tahansa vuokralaisen aiheuttaman vahingon tai vuokrarästin kattamiseksi. Vuokranantajalla ei ole velvollisuutta selvittää, kuka vahingon on todellisuudessa aiheuttanut. Yhteisvastuullisen vuokrasopimuksen irtisanominen Koska vuokrasopimus on solmittu yhteisesti, siitä pääsee eroon vain irtisanomalla se yhdessä. Jos vain yksi vuokralaisista haluaa muuttaa pois ja irtisanoa sopimuksen omalta kohdaltaan, irtisanomiseen tarvitaan sekä vuokranantajan että muiden vuokralaisten suostumus. Muiden vuokralaisten suostumuksella on merkitystä sen vuoksi, että yhden vuokralaisen lähdettyä asuntoon jäävien vuokralaisten vastuulle jää vastuu vuokran ja muiden velvoitteiden täysimääräisestä suorittamisesta. Toisin sanoen muiden vuokralaisten osuus vuokrasta kasvaa. Kukaan vuokralaisista ei voi myöskään irtisanoa vuokrasopimusta päättymään kaikkien vuokralaisten osalta ilman heidän suostumustaan. Mitä jos yhteisymmärrystä irtisanomisesta ei synny? Jos yhteisymmärrykseen ei irtisanomisen osalta päästä, kuka tahansa vuokralaisista voi viedä yhteisen asumisen lopettamista koskevan kiistakysymyksen käräjäoikeuden ratkaistavaksi (Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta 48.2§). Tuomioistuin voi määräyksellään vapauttaa yhden tai useamman vuokralaisen vuokrasuhteesta, vapauttaa kaikki osapuolet vuokrasuhteesta tai määrätä huoneiston sitä eniten tarvitseville. Vuokrasuhteesta on siis mahdollisuus päästä eroon, mutta tämä edellyttää kanteen nostamista tuomioistuimessa. Kanteen nostaminen vuokrasuhteesta eroon pääsemiseksi on mahdollista vain vuokralaisille. Määräystä ei kuitenkaan voida antaa ellei vuokranantajalle ole varattu tilaisuutta tulla kuulluksi asiassa. Jos vuokranantaja saattaa todennäköiseksi, että vuokranantaja tulisi määräyksen johdosta kärsimään vahinkoa, tuomioistuin ei saa vapauttaa vuokralaisia vuokrasuhteesta. Tällainen tilanne voi olla kyseessä, jos muiden vuokralaisten vapautuessa vuokrasuhteesta ainoaksi vuokralaiseksi jäisi henkilö, jolla ei todellisuudessa ole vuokranmaksukykyä. Onko kimppakämppään mahdollisuutta solmia muunlaisia vuokrasopimuksia kuin yhteisvastuullinen vuokrasopimus? Yhteisvastuullinen vuokrasuhde on hyvä vaihtoehto vuokranantajan kannalta, sillä yhteisvastuullisuuden avulla vuokranantajalla on mahdollisuus saada koko vuokra perittyä muilta vuokralaisilta, vaikka joku vuokralaisista jättäisi oman osuutensa suorittamatta. Vuokralaiselle yhteisvastuullisuus voi muodostua hankalaksi ja kalliiksi, varsinkin jos joku vuokralaisista ei noudatakaan yhdessä sovittuja sääntöjä. Jos kaverukset haluavat muuttaa asumaan kimppakämppään, vaihtoehtoja yhteisvastuulliselle vuokrasopimukselle ovat erilliset vuokrasopimukset ja alivuokraussuhde. Erilliset vuokrasopimukset Jos kaikki kimppakämppään muuttavat vuokralaiset sopivat erilliset vuokrasopimukset, vuokralainen vastaa vain oman sopimuksensa mukaisista velvoitteista eikä ole vastuussa toisen vuokrarästeistä. Vuokrasopimuksessa voi kuitenkin olla erikseen maininta vastuun jakautumisesta esimerkiksi yhteisten tilojen kunnossapidon osalta. Erillisen vuokrasopimuksen voi myös irtisanoa ilman toisen vuokralaisen suostumusta eikä irtisanomisella ole vaikutusta muiden vuokralaisten sopimuksiin tai vuokran määrään. Alivuokraus Kolmas vaihtoehto on päättää, että yhdestä vuokralaisista tulee päävuokralainen ja muista asuntoon muuttavista tulee hänen alivuokralaisiaan. Vuokralaisella on AHVL 17 §:n mukaan oikeus luovuttaa enintään puolet asunnostaan toisen käytettäväksi vastiketta vastaan ilman vuokranantajan lupaa sillä edellytyksellä, ettei alivuokraamisesta aiheudu vuokranantajalle huomattavaa haittaa tai häiriötä. Alivuokrasuhteen ideana on se, että yksi vuokralaisista toimii päävuokralaisena. Päävuokralainen vastaa vuokranmaksusta vuokranantajalle täysimääräisesti. Muut vuokralaiset ovat alivuokrasuhteessa päävuokralaiseen ja maksavat vuokraa päävuokralaiselle. Alivuokralaiset eivät ole vuokrasuhteessa päävuokralaisen vuokranantajaan. Alivuokrasuhteessa ongelmaksi voi muodostua se, jos joku alivuokralaisista ei maksakaan vuokraa päävuokralaiselle, sillä päävuokralaisen on tästä huolimatta maksettava vuokra kokonaisuudessaan vuokranantajalle. Päävuokralainen vastaa vuokranmaksun lisäksi alivuokralaisen aiheuttamista vahingoista vuokranantajalle.
Tekijä leena.partanen 15 Feb, 2021
Kun asuntoa tai kiinteistöä myydään, myyjän on ilmoitettava myytävän kohteen huoneluku ja pinta-ala. Annettujen tietojen suhteen tulee olla tarkkana, sillä mittaustapoja on erilaisia. Jos todellinen pinta-ala poikkeaa ilmoitetusta, kyseessä voi olla pinta-alavirhe. Pinta-alavirheitä koskevat riidat ovat yleisiä. Virheellisen pinta-alaa koskevan tiedon on katsottu aiheuttavan kaupan kohteessa asuntokauppalain 6:11.1.2 §:n tarkoitetun tiedonantovirheen. Tiedonantovirheeltä on edellytetty virhekynnyksen ylittymistä, vaikutuksellisuutta sekä ”voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan” -kriteerin ylittymistä. Ostaja ei voi vedota pinta-alapoikkeamaan, ellei ilmoitetun ja todellisen pinta-alan eron voida objektiivisesti katsoa vaikuttaneen kauppaan. Kaupan kohteessa olevia pinta-alavirheitä on siten siedettävä tietyissä rajoissa. Petri Keskitalon mukaan hovioikeuskäytännön perusteella voidaan sanoa, että kun kaupan kohteessa on pinta-alapoikkeama, joka on enemmän kuin 10 % ilmoitetusta, on kaupan kohteessa asuntokauppalain tarkoittama tiedonantovirhe. Arvioinnissa on kuitenkin syytä noudattaa kokonaisharkintaa, sillä kysymys on toleranssirajasta, joka määräytyy ”voidaan olettaa vaikuttaneen kauppaan”-kriteerin mukaan. Arvioinnissa ei siis ole olemassa mitään tarkkaa prosentuaalista rajaa, vaan kyse on kokonaisharkinnasta.
Tekijä leena.partanen 02 Feb, 2021
Vähäinen toiminta Arvonlisäverolain 1501/1993 (AVL) 3 §:n mukaan myyjä ei ole verovelvollinen, jos tilikauden liikevaihto on enintään 15 000 euroa, ellei häntä ole oman ilmoituksensa perusteella merkitty verovelvolliseksi. Vähäinen liiketoiminta määritellään liikevaihdon suuruuden perusteella. Vähäisenä liiketoimintana pidetään toimintaa, josta 12 kuukauden mittaisen tilikauden aikana kertynyt liikevaihto on enintään 15 000 euroa. Mikäli yrityksen tilikausi on muu kuin 12 kuukautta, liikevaihto suhteutetaan, mutta arvonlisäveroa ei suhteuteta koskaan. Liikevaihdolla tarkoitetaan myyntitulojen yhteenlaskettua summaa ilman arvonlisäveron osuutta. Tilikauden liikevaihdon määrää laskettaessa huomioon otetaan AVL:ssa tarkoitetut verolliset myynnit, käännetyn verovelvollisuuden alaiset myynnit sekä eräät AVL:ssa tarkoitetut verottomiksi säädetyt myynnit. Vähäisen liiketoiminnan harjoittajan on etukäteen itse arvioitava, ylittääkö hänen tilikauden myyntinsä 15 000 euron rajan vai ei. Jos hän arvioi rajan ylittyvän, hänen on ilmoittauduttava arvonlisäverovelvolliseksi. Yritys voi ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi myös vapaaehtoisesti, vaikkei 15 000 euron raja ylittyisikään. Jos yritys ei ilmoittaudu tai hakeudu arvonlisäverovelvolliseksi, yritys ei voi vähentää esimerkiksi hankintojensa arvonlisäveroa. Jos vähäisen toiminnan harjoittaja, jonka verollinen liikevaihto on enintään 15 000 euroa, on hakeutunut arvonlisäverovelvolliseksi, hänen tulee maksaa arvonlisävero kaikista arvonlisäveronalaisista myynneistään siitä huolimatta, että liikevaihto jäisikin rajan alle. Kaikki liiketoiminnan muodossa tapahtuvat arvonlisäveronalaiset myynnit kuuluvat tällöin arvonlisäverotuksen piiriin. Mikäli yritys ei ole ilmoittautunut arvonlisäverovelvolliseksi ja liikevaihto ylittää 15 000 euron rajan, arvonlisäverot tulee maksaa takautuvasti koko tilikaudelta. Lisäksi yritys saattaa joutua maksamaan viivästysseuraamuksia. Arvonlisäveron alarajahuojennus Huojennuksen tarkoituksena on pienten yritysten kasvumahdollisuuksien edistäminen. Huojennuksen myötä arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröityneen yrityksen ei ole yleensä maksettava lainkaan arvonlisäveroa liikevaihdosta, joka on enintään vähäisen liiketoiminnan rajan suuruinen. Rajan ylittävästä liikevaihdosta on maksettava arvonlisäveroa, mutta yritys saa hyväkseen asteittain pienenevän huojennuksen. Tilitettävän arvonlisäveron määrä kasvaa siten, että se on täysimääräinen, kun vuosittainen liikevaihto on 30 000 euroa. Tämän ratkaisee liikevaihto, ei yritysmuoto. Arvonlisäveron alarajahuojennuksen alaraja on 15 000 euroa ja yläraja 30 000 euroa (vuonna 2021). Jos liikevaihto on enintään 15 000 euroa, arvonlisäverovelvolliseksi rekisteröitynyt yritys saa huojennuksena koko tilikaudelta tilitettävän huojennukseen oikeuttavan arvonlisäveron. Toisin sanoen siis yritys saa kaiken arvonlisäveron takaisin itselleen. Jos liikevaihto on yli 15 000 euroa, mutta alle 30 000 euroa, huojennuksen saa asteittain osasta arvonlisäveroa. Esimerkiksi jos yritys on laskuttanut tilikaudessa 20 000 euroa + alv 24 % eli 4800 euroa, alarajahuojennusta saa 1600 euroa, jolloin maksettua arvonlisäveroa saa takaisin 3200 euroa. Laskentakaava löytyy verottajan sivuilta. Huojennusta ei saa, jos tilikaudelta tilitettävä arvonlisävero on negatiivinen eli tilikauden ostoihin sisältyvä vero on suurempi kuin myynneistä suoritettava vero. Huojennukseen oikeuttavaa veroa laskettaessa mukaan otetaan vain huojennukseen oikeuttavan toiminnan suoritettavat ja vähennettävät verot. On muistettava, että alarajahuojennus on verotettavaa ansiotuloa. Arvonlisäverovelvollisen tulee itse muistaa hakea alarajahuojennusta, sillä verottaja ei ota sitä automaattisesti huomioon. Yhteenveto Jos liikevaihto jää alle 15 000 euroon tilikaudella, yrityksellä ei ole velvollisuutta hakeutua arvonlisäverovelvolliseksi, joskin tämä voi olla kannattavaa vähennysmahdollisuuksien vuoksi. Mikäli yritys kuitenkin hakeutuu arvonlisäverovelvolliseksi, kaikesta myynnistä pitää tilittää arvonlisävero, vaikka myynti jäisi yhteensä alle 15 000 euroon. Jos myynti jää alle 15 000 euron ja arvonlisäveroa on silti maksettu verottajalle, tästä saa verohyötyä arvonlisäveron alarajahuojennuksella. Toisin sanoen verottaja maksaa perityn arvonlisäveron takaisin sillä edellytyksellä, että saajalla ei ole muita erääntyneitä veroja tai saatavia. Mikäli liikevaihto ylittää 15 000 euroa eikä yritys ole ilmoittautunut arvonlisäverovelvolliseksi, arvonlisäveroa tulee maksaa takautuvasti koko tilikaudelta. Lähteet ja lisätietoa: https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/arvonlisaverotus/arvonlisaveron_alarajahuojennu/ https://www.vero.fi/yritykset-ja-yhteisot/tietoa-yritysverotuksesta/arvonlisaverotus/vahainen_liiketoiminta_on_arvonlisavero/ https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48658/arvonlis%C3%A4verottoman-v%C3%A4h%C3%A4isen-toiminnan-raja-15-000-euroa/ https://www.vero.fi/syventavat-vero-ohjeet/ohje-hakusivu/48634/arvonlis%c3%a4veron-alarajahuojennus2/
Tekijä leena.partanen 28 Oct, 2020
Toisen henkilön valokuvaaminen ja kuvan julkaiseminen voivat loukata kuvauksen kohdetta erityisesti silloin, kun hän ei ole tietoinen kuvaamisesta tai on nimenomaisesti kieltänyt sen. Tällöin on loukattu joko kyseisen henkilön itsemääräämisoikeutta tai yksityisyyttä.
Tekijä leena.partanen 18 Aug, 2020
Luottotietomerkintä eli kansan keskuudessa maksuhäiriömerkintä aiheutuu välittömästi, jos käräjäoikeus antaa velkomusasiassa yksipuolisen tuomion. Yksipuolinen tuomio tarkoittaa asian ratkaisemista käräjäoikeuden ratkaisulla kirjallisessa menettelyssä osapuolia tai todistajia kuulematta. Näin käy silloin, kun velallinen on jättänyt vastaamatta velkomuskanteeseen. Tämän takia kanteeseen kannattaa aina vastata. Vastaus voi olla yksinkertaisesti esim. ”Myönnän kanteen oikeaksi.” Miksi ihmeessä näin sitten kannattaa oikein tehdä? Velallisen vastatessa kanteeseen, käräjäoikeus ei voi antaa asiassa yksipuolista tuomiota. Vastauksen johdosta käräjäoikeuden on annettava asiassa tuomio. Tällöin velallinen saa noin pari kuukautta lisäaikaa maksun suorittamiseen. Tuomion antamisen jälkeen velkoja voi siirtää velan ulosottoon perittäväksi. Ulosottomies lähettää asiassa velalliselle maksukehotuksen. Mikäli velallinen ei maksa maksukehotusta siinä asetetussa määräajassa, ulosottomies ryhtyy perimään velkaa erilaisin ulosmittaustoimin ja velalliselle aiheutuu maksuhäiriömerkintä. Jos käräjäoikeus on velkomuskanteen johdosta antanut yksipuolisen tuomion, voi velallinen sen jälkeen hakea takaisinsaantia yksipuoliseen tuomioon. Takaisinsaanti on muutoksenhakukeino yksipuoliseen tuomioon. Takaisinsaantia on haettava 30 päivän kuluessa siitä, kun vastaaja sai tiedon ratkaisusta. Mikäli yksipuolinen tuomio on annettu siitä syystä, että velallinen ei ole saapunut tuomioistuimeen tai antanut kirjallista vastausta, on velallisen hakemuksessa ilmoitettava, millä perusteella yksipuolinen tuomio on virheellinen. Käräjäoikeus on velvollinen kehottamaan velallista korjaamaan puutteellista hakemusta määräajassa sen uhalla, että hakemus muutoin jätettäisiin tutkimatta. Tällöin käräjäoikeus ottaa asian uudelleen käsiteltäväksi ja ottaa todistelun vastaan asiassa. Takaisinsaantihakemuksen ansiosta velallinen voi itse pyytää rekisterimerkinnän asettajia erikseen (yleensä Suomen Asiakastieto Oy tai Bisnode Finland Oy) poistamaan merkinnät molemmista rekistereistä. Velallisten on myös hyvä tietää, että jo aiheutuneen maksuhäiriömerkinnän kestoa on mahdollista lyhentää, jos sen perusteena oleva velka on kokonaan maksettu. Velallinen voi pyytää maksua ulosoton kautta perinyttä perintätoimistoa ilmoittamaan kirjallisesti rekisterinpitäjälle, että velka on kokonaisuudessaan maksettu ja pyytää ref-merkintää. Velallinen voi myös itse esittää pyynnön suoraan. Ref-merkintä tarkoittaa velallisen luottotiedoissa näkyvää merkintää siitä, että velka, josta luottotietomerkintä on aiheutunut, on maksettu kokonaan sitä velkoneelle taholle. Ref-merkintä voi lyhentää velallisen luottotiedoissa olevan maksuhäiriömerkinnän säilytysaikaa ja osa luotonmyöntäjistä voi maksuhäiriömerkinnän perässä olevan ref-merkinnän ansiosta myöntää luottoa, koska merkintä viestittää, että velallinen on maksanut avoimet velkansa velkojalle. Merkintä ei siis ole automaattinen, vaan sitä tulee itse pyytää. Pyynnön ollessa kiireellinen, kannattaa se esittää kaikille luottotietoyhtiöille erikseen. Lisätietoa maksuhäiriömerkinnästä ja ref-merkinnästä esim: https://raha.fi/oma-talous/mita-ref-merkinta-luottotiedoissa-tarkoittaa-ja-miten-sen-voi-saada/ https://www.takuusaatio.fi/tietoa-ja-ratkaisuja/maksuhairiomerkinta/merkinnat-ja-niiden-voimassaoloaika/karajaoikeuden-ja
Tekijä leena.partanen 17 Aug, 2020
Tuomioistuinprosessi ei ole riitojen ratkaisemisen ainoa keino. Sovittelu, joka on vaihtoehtoista riidanratkaisua, on noussut tuomioistuinkäsittelyn rinnalle. Sovittelu on usein edullisempaa, nopeampaa ja siitä on mahdollista vetäytyä missä tahansa vaiheessa. Sovitteluvaihtoehtoina ovat olemassa mm. Suomen Asianajajaliiton sovittelumenettely, tuomioistuinsovittelu ja osapuolten keskinäinen sovittelu. Asianajajaliiton sovittelumenettely on nimensä mukaisesti Suomen Asianajajaliiton ylläpitämä. Se järjestetään tuomioistuimen ulkopuolella. Sovittelijana voi toimia osapuolten valitsema, sovittelukoulutuksen hyväksytysti suorittanut ja Asianajajaliiton sovittelijaluetteloon merkitty asianajaja tai asianosaiset voivat pyytää Asianajajaliiton sovitteluvaliokunnalta ehdotusta sovittelijaksi. Sovittelu on vapaamuotoista ja riippumatonta, mutta myös ehdottoman luottamuksellista. Sovittelijan tehtävä on ohjata osapuolien välistä keskustelua, mikäli siinä päädytään umpikujaan. Sovittelu on mahdollista kaikissa riita-asioissa, joissa sovinto on sallittu. Se sopii sekä laajoihin että suppeisiin riita-asioihin, kuten myös liike-elämän riitoihin. Sovintoja tehdään esimerkiksi työsuhteita, asuntokauppoja ja perintöoikeudellisia asioita koskevissa riidoissa. Sovittelu pyritään järjestämään aina noin yhden kuukauden kuluttua pyynnön esittämisestä ja sovitteluistunto kestää yleensä noin päivän verran. Osapuolet sopivat yhdessä sovittelijan kanssa hänen palkkiostaan, jonka osapuolet yleensä maksavat puoliksi. Jos osapuolilla on sovittelussa apunaan omat avustajat, he yleensä vastaavat itse näiden kuluista. Tästä sovittelumallista ei aiheudu hallinnollisia maksuja. Sovittelu on vapaaehtoista ja sen aloittamisesta osapuolien täytyy päättää yhdessä. Mikäli sovintoa ei synny, eivät osapuolet voi myöhemmin sovittelun ulkopuolella vedota sovittelussa vastapuolen tekemään ehdotukseen, myöntämiseen tai sovittelijan kannanottoon. Tuomioistuinsovittelu järjestetään puolestaan tuomioistuimessa, johon käräjäoikeus määrää sovittelijaksi käräjätuomarin. Tuomioistuinsovittelussa noudatetaan laissa riita-asioiden sovittelusta ja sovinnon vahvistamisesta yleisissä tuomioistuimissa (394/2011) annettuja säännöksiä. Sovittelu koskee riita- ja hakemusasioita. Sovittelijatuomarin tehtävänä on auttaa osapuolia löytämään ratkaisu, jonka molemmat voivat hyväksyä. Tuomioistuinsovittelu on myös vapaaehtoista, jolloin molempien osapuolien suostumus on edellytyksenä sille. Vapaamuotoisen hakemuksen voivat osapuolet täyttää yhdessä tai erikseen ja sen tulee olla kirjallinen. Asian siirtämistä sovitteluun voidaan pyytää myös kesken oikeudenkäynnin tai tuomari voi sitä ehdottaa. Tämän lisäksi asian on sovelluttava soviteltavaksi ja oltava tarkoituksenmukaista osapuolien vaatimukset huomioiden. Sovittelun aloittaminen kuuluukin tuomioistuimen päätösvaltaan. Sovittelu pyritään järjestämään mahdollisimman nopeasti ja siihen varataan yleensä yksi päivä. Sovittelu on yleensä julkista eli avointa yleisölle. Koska sovittelu on luottamuksellista, ei sovittelija saa kertoa sen sisällöstä ulkopuolisille eikä asiaa mahdollisesti oikeudenkäynnissä hoitavalle tuomarille. Sovittelijatuomari ja asiaa mahdollisesti käräjäoikeudessa käsittelevä tuomari ovat siis eri henkilöt. Keskusteluja ei tallenneta eikä niistä pidetä pöytäkirjaa. Tuomioistuinsovitteluun sisältyy käsittelymaksu sekä mahdolliset avustajan ja asiantuntijan kulut. Sovitteluun on mahdollista hakea oikeusapua oikeusaputoimistolta. Osapuolet vastaavat itse mahdollisista avustajan ja asiantuntijan kuluista. Mikäli osapuolet eivät halua jatkaa sovittelua tai sovittelija katsoo, ettei sovinnolle ole edellytyksiä, sovittelu päättyy. Asian ollessa vireillä käräjäoikeudessa, jatketaan oikeudenkäyntiä. Osapuolten keskinäinen sovittelu voi tapahtua puhtaasti heidän välillään tai lakimies/asianajaja avustajien välityksellä. Saavutetusta sovinnosta voidaan laatia sovintosopimus. Yleisesti ottaen, jos osapuolet saavat asian sovittua lähtökohtana on, että omia asianajajakuluja ei voi vaatia vastapuolelta.
Tekijä leena.partanen 07 Aug, 2020
Kesämökkikiinteistö voi usein perinnönjaon jälkeen jäädä kahden (tai useamman) henkilön yhteisomistukseen. Tämän artikkelin tarkoituksena on hahmottaa, mitä vaihtoehtoja kiinteistön jakamiselle on ja keneen siitä tulee ottaa yhteyttä.
Tekijä leena.partanen 31 Jul, 2020
Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta (31.3.1995/481) säätelee vuokranmaksua ja muuttopäiviä. Lain 34 §:n 3 momentin mukaan vuokraa tulee maksaa myös huoneiston hallintaoikeuden kestoajalta ja hallintaoikeuden päättymisen jälkeiseltä ajalta, jos vuokralainen tai tältä oikeutensa johtanut edelleen käyttää huoneistoa. Samaisen lain 68 §:n mukaan vuokralaisen muuttopäivä on vuokrasopimuksen päättymisen jälkeinen arkipäivä. Muuttopäivänä vuokralaisen on jätettävä puolet huoneistosta vuokranantajan käyttöön ja luovutettava seuraavana päivänä koko huoneisto vuokranantajan hallintaan. Edellä esitetystä seuraa Saarnilehdon mielestä se, että yleensä kuun viimeinen päivä on myös viimeinen vuokranmaksupäivä. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että vuokralainen ei maksaisi muuttopäiviltä vuokraa. Maksaa ei tarvitsisi silloinkaan, kun muuttopäivä siirtyisi lauantain, sunnuntain taikka pyhäpäivän takia. Hänen mukaansa vuokraa maksetaan ainoastaan hallintaoikeuden keston ajalta, joka tarkoittaa vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa sen päättymiseen asti. Tietenkin siitä riippumatta käyttääkö asukas huoneistoa vai ei. Vuokrasopimuksen päättymisen jälkeen vuokra tulisi siten maksaa, jos asukas edelleen käyttäisi huoneistoa. Saarnilehto painottaa, että pois muuttaminen ei ole säännöksen mukaista huoneiston käyttöä silloinkaan, kun vuokralainen yöpyy huoneistossa pakattujen tavaroidensa ympäröimänä. Toisaalta on esitetty, että vuokralaisen pitäessä asuntoa hallinnassaan pidemmän aikaa kuin yllä mainitussa 68 §:ssä, on hän velvollinen maksamaan tuolta ajalta vuokraa asunnon luvattomasta käytöstä. Ei ole olemassa kuitenkaan yksiselitteistä säännöstä siitä, onko vuokralaisella myös velvollisuus maksaa muuttopäiviltä vuokraa. Kanervan ja Kuhasen näkemyksen mukaan vuokraa tulisi maksaa muuttopäiviltä, koska 34 §:n 3 mom. mukaan vuokra tulee maksaa vuokralaisen koko hallinta-ajalta. Millainen toiminta lasketaan siis säännöksessä tarkoitetuksi huoneiston käytöksi, on oikeustilaltaan epäselvä. Epäselvyyksien välttämiseksi vuokranmaksusta muuttopäiviltä olisi hyvä sopia ennakkoon vuokralaisen ja vuokranantajan välillä jo vuokrasopimuksen laatimisen yhteydessä. Viitatut kirjoitukset: Saarnilehto, Ari; Hallinta-ajan vuokra, Oikeustieto 2007/4 s. 22, lyhyempi kirjoitus. Kanerva, Ari ja Kuhanen, Petteri; Laki asuinhuoneiston vuokrauksesta, 3., uud. painos, Kiinteistöalan kustannus Oy 2011.
Näytä lisää
Share by: